Rifs on nyt kunnossa, kaikki askellajit ovat puhtaat ja se nauttii ratsuna olemisesta. Pölllöenergiaahan sillä toki on, mutta on ollut todella kiltisti.
Tänään vuorossa oli pidempi maastolenkki teitä pitkin, pääosin käynnissä että kunto saadaan taas nousemaan, mutta oli meillä vauhdikkaampiakin pätkiä.
Huomasi kyllä, ettemme hetkeen ole sillä tavalla maastoilleet sillä kaikkea mahdollista piti kytätä ja poikahan pelkäsi mm. lintua, punaista postilaatikkoa, siltaa ja lumikasaa - puhumattakaan naapurin lasten äänistä.
Hauskaa kuitenkin oli ja rentouduimme molemmat aika mukavasti, eikä parin viikon stressaamisesta ollut enää jälkeäkään.
Tämä lenkki oli niitä, joilla tekisi mieli vaikka itkeä ilosta, ihan vaan kun tietää että jokin näin tärkeä on taas kunnossa eikä sillä ollut mitään vakavampaa.
Harjauksesta tulikin puunaus, sain siitä irti ties kuinka paljon karvaa eikä loppua näytä tulevan.
Lisäksi testaamme tallilla heinäpellettejä, Kertulla pelkästään heinäpelletit, Rifsillä turvepatja jonka päällä pelletit (yksinkertaisesti ei ollut aikaa ottaa koko 30 cm korkuista patjaa pois, joka on n. neljän neliömetrin alueella) ja Leevillä pelkkä turve. Näin siis saamme selville mikä noista vaihtoehdoista on paras, kun heinäpelletistä ei ole juurikaan kokemusta.
Huomenna meillä on jo tunti, joten uusi postaus tulee pian.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Katse kohti tulevaisuutta ja parempia aikoja
Aloitamme jälleen ratsastuksen ensi viikolla, alkuun varmaan ihan kävelylenkkejä selästä käsin ja siitä sitten eteenpäin - riippuen tietenkin jalan kunnosta.
Olen vainoharhaisuuden rajamaissa tuon jalan kanssa, koska olen aina kammonnut jalkaongelmia ja eiköhän Rifs sitten ontunut muutaman päivän. Tällä viikolla en yksinkertaisesti uskaltanut rasittaa sitä liiaksi, mutta juoksutin sitä kyllä hetken liinassa ja hetken tarhassa irtona.
Kuhmu jalasta ei ole pienentynyt, mutta ei näytä juurikaan vaivaavan pojua. Lisäksi sillä on hokinpolkema, mutta sekään ei vaikuta kauhean kipeältä, mitä nyt pientä aristusta. Enemmän pelkään että se säteen haava tulee pahemmaksi ja rupeaa mätimään, tämä siis pääsyy ratsastamattomuuteeni.
Pääosin Rifs on näyttänyt iloiselta ja onhan se ilmeisesti jo juoksennellut tarhassa, sekä leikkinyt Leevin kanssa hurjasti pomppien. Muutaman kerran näin sen vähän apaattisen oloisena, mutta ei niitä hetkiä paljoa ole ollut.
Uskon siis että sen jalka palautuu normaaliksi ja voimme jatkaa kehitystämme eteenpäin ja käydä kisoissa. Iloisin mielin jatkan siis eteenpäin !
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Päivittelyä
Rifsin jalka on parempaan päin, eikä se enää onnu ainakaan pehmeällä pohjalla. Sillä on edelleen ikävä kuhmu jalassa (ei nestettä tms, vaan täysin kiinteä) ja haava säteen yläosassa, ei siis kavion pohjassa vaan siinä takana.
Tarkkailen sitä nyt muutaman päivän ennen kuin edes harkitsen selkään nousemista, ja silloinkin aloitan käyntitreeneillä.
Kuvaan varustepostauksen kunhan saan kaikki kamat tallille.
Tarkkailen sitä nyt muutaman päivän ennen kuin edes harkitsen selkään nousemista, ja silloinkin aloitan käyntitreeneillä.
Kuvaan varustepostauksen kunhan saan kaikki kamat tallille.
Tilaa:
Kommentit (Atom)